Ystävä on sellainen henkilö, jonka edessä voit ajatella ääneen.

Tavallaan haluiaisin tietää, mitä tapahtus jos olisin joskus yksin monta päivää, jossain, ilman mitään sosiaalista elämää tai muitakaan virikkeitä. Toisaalta ois mielenkiintoista tietää, mutta toisaalta taas en välttämättä halua tietää kuinka pahasti mää sekoaisin. Mun on vaan pakko saada puhua ja paljon ja jollekkin. Yksinpuheleminen ei oo todellakaan hauskaa. ja siis sehän ei tosiaan riitä, että on vaan joku, joka kuuntelee, vaan sen jonku pitää olla yhtä paljon puhuva, ettei tule tyhmä olo. Voihan sitä välillä hiljaakin olla, mutta useammin musta on kiva puhua tai kuunnella, kun joku toinen puhuu. Oon täällä huomennu, että mua alkaa kauheena ärsyttään ja vajottaan ja kaikkea jos en pääse vaan jumittamaan ja puhumaan antaumukselle tasaisin (lyhyin) väliajoin.  Mun perustarpeisiin syömisen lisäksi kuuluu ihan varmasti henkisen terveyden ylläpitämiseksi, paljon puhuminen. Suomessa se oli ihan itsestään selvyys, että joka päivä näki ihmisiä joiden kans tuli juteltua niitä näitä ja vähä syvällsempiäki, mutta täällä ei kuitenkaan joka päivä nää semmosia ihmisiä, joille pystyy puhumaan ihan mistä vaan tai toisin sanoen, ajattelemaan ääneen. 

      Eilen mulla ei ollu sellanen olo, että haluaisin kirjottaa tänne, ni empä jaksanu kirjottaa. Ei tapahtunut mitään ihmeellistä, ihan normipäivä! Tänään sen sijaan oon ollu heti aamusta hirmu reipas ja päivä onki ollu ihana. tai ei ehkä päivässä sinänsä mitään ihmeellistä, oon vaan ollu erittäin ilonen koko ajan. Heräsin aamulla reippaana kasilta, kuuntelin Regina Spektoria, join kupin teetä, imuroin, pesin pyykkiä ja kun kaikki muut oli lähteny, söin herkullisen aamiaisen kaikessa rauhassa ja luin vähän jotain näitten hyvä katolilainen -lehteä. Herkkuaamiaisen jälkeen suuntasin Pariisiin, missä tapasin Mäyrän. Meillä oli suunnitelmissa tehdä jotain järkevää, mutta koska sato, mentiin jumittaan Starbucksiin. Siellä vierähtikin sitten mukavat reilut 3 tunti. Mikäs sen mukavampaa, ku vaan puhua ja puhua ja jumittaa ja puhua ja juoda kallista kahvia nii ja tietty hyvän ystävän kans. Saatiin myös vahvistusta vähäksi aikaa Rauskusta, joka oli ollut reippaana aamupäivän koulussa.

      Kotiin tullessa vaan datasin, heiluttelin jalkoja ja pesin pyykkiä pari koneellista. Jossain vaiheessa kävin patistaan pikkulapsia (12 ja 15 vuotiaat.....) musisoimaan vähä ja tekemään läksyjä, ku ne vaan istu koneella. Tuli vähä huono omatunto, ku sanoin, ettei koko päivää voi vaan olla koneella, paraski puhuja, mähän teen sitä ite aika usein... Ruoaksi laitoin salaattia, kanaa ja cuscusia. Illala oltiin vielä salilla urheilemassa Rauskun kans. Teki hyvää vaikkei reeni mikään ihan älytön ollukkaan, ku tosiaan spinningissä ei ollu tilaa... tää on taas tää joulun jälkeinen jumppavillitys!  Hah! Oltiin varmaan Rauskun kaa erittäin ammattilaismaisen näköisiä (taas) ku tehtiin muka jotain omaa lihaskuntoreeniä.. uskon että kaloreita palo enemmän nauramiseen ku jumppaluun, mut ehkä se oli sitte naurujoogaa. Ja kyl me sitte lopuksi ryhdistäydyttiin ja juostiin jonkun aikaa. Juostessaki mua vaan hymyilytti koko ajan, en kyllä tiiä miksi, mut tänään on vaan ollu virnistely päivä ja ihan kaikki asiat on tehny mut melkeempä vaan ilosemmaksi. ...nii ja illan ratoksi selvitin myös mun takut!!!